Elämän vastoinkäymisissä tulee usein sellainen tunne, että nyt on vaikea olla iloinen ja kiitollinen. Totuus on kuitenkin se, että kaikille voi sattua kaikkea. Voi tulla sairautta, avioeroa, työpaikan menetyksiä jne. Jotenkin meillä on sellainen käsitys, että elämän kuuluu sujua kuin tanssi ilman mitään suurempia ongelmia. Totuushan kuitenkin on, että myös tanssissa voivat askeleet silloin tällöin sotkeentua. Voi tulla nk. harha-askelia ja jopa loukkaantumisia ja siinä rytäkässä voit astua elämänkumppanisi varpaillekkin. Kysymys kuuluu, miten suhtaudumme elämän vastoinkäymisiin? Tuleeko mieleen ajatus, että mitä pahaa minä olen tehnyt, että minulle tapahtuu tällaisia asioita? Alammeko syyttelemään vastoinkäymisestä muita ihmisiä? Uskallammeko tehdä asioita toisin?
Kerron teille oman kokemukseni siitä, miten tärkeää on uskaltaa elää tässä ja nyt.
Elämäni on aina ollut tapahtumarikasta ja siitä olen ollut kiitollinen. Olen aina pyrkinyt elämässäni tekemään asioita joista nautin ja en ole pelännyt haasteita. Olen määrätietoisesti opiskellut ja saanut tehdä työtä, joka on arvokasta auttamistyötä. Se että olen edennyt opiskelusta ja kehittämisprojekteista toiseen on vaatinut sinnikkyyttä ja ahkeruutta. Itseluottamukseni on ollut korkealla, kun olen onnistunut monissa tavotteissani.
Kaikella on kuitenkin aikansa ja kun on muutoksen aika se ei ole yhtään mukavaa. Tuntuu ahdistavalta, kun pitäisi uskaltaa hypätä tuntemattomaan ja tehdä päätöksiä joilla on kauaskantoinen merkitys. Pelottavaa! Mitä minulle on tapahtumassa? Miten olen niin epävarma? Pärjäänkö? Uskallanko ottaa tämän askeleen?
Nämä ajatukset poukkoilivat päässäni ja olin erittäin rauhaton. Olin elämäntilanteessa, jossa minun oli tehtävä isoja päätöksiä. Kysymyksessä oli koko elämäni ja tulevaisuuteni. Taistelin itseni kanssa. Onneksi tällaisissa tilanteissa tapahtuu joskus asioita, jotka "potkaisevat" meitä tekemään päätöksiä. Jouduin pohtimaan, että mitkä asiat olivat minulle tärkeitä elämässä. Mitkä asiat nostan "ykköseksi"? Onko ne asioita, joita tämä yhteiskunta arvostaa vai ovatko ne minulle arvokkaita?
Jos olisin jättänyt tekemättä vaikeat päätökset silloin olisin sinetöinyt kohtaloni. Oli kysymys omasta jaksamisesta ja henkisestä hyvinvoinnista. Annako muitten ihmiset päättää elämästäni vai teenkö valinnat itse? Kuka määrittelee minun arvoni ihmisenä? Arvostanko itseäni niin paljon, että en anna kohdella itseäni huonosti?
Keräsin rohkeutta muutaman kuukauden ajan. Eräänä päivänä tein ensimmäisen ison päätöksen. Päätin että en anna kohdella itseäni kaltoin. Jouduin pysähtymään ja kohtaamaan kipeän asian rehellisesti. Olin tehnyt väärän valinnan ja joudun nyt kantamaan siitä vastuun. Olin tullut siihen pisteeseen, että jouduin kohtaamaan itseni armollisesti ja siitä sain voimaa.lähteä pois. Tämä tarkoittaa sitä, että joudun nöyrtymään itseni ja ylpeän minäni edessä itkien ja pyytämään apua tilanteeseeni. Se ei ole ollut minulle koskaan helppoa. Vaikka koin olevani väsynyt ja voimaton, olin päättäväinen ja tein mitä piti.
Lähdin, mutta niin todella onnellisena ja helpottuneena, etten muista kokeneeni tuollaista tunnetta aikaisemmin. Olin vapaa! Olin hypännyt tyhjän päälle ja tiesin että tämä tulee olemaan rankkaa, mutta tiesti, että tulen selviämään myös tästä. Olin valmis myöskin vastaanottamaan ensimmäistä kertaa ulkopuolista apua ja sen koin helpottavana.
Todellinen tilanne henkisestä tilasta säikäytti minua. En ollutkaan niin vahva kuin olin aina ajatellut, mutta tajusin samalla ettei minun tarvikkaan olla. Saan olla juuri niin väsynyt ja heikko kuin olen, mutta tärkeintä on aito kipeiden asioiden ja tunteiden käsitteleminen tässä ja nyt. Tällaisessa tilanteessa jos jossain tarvitaan positiivisuutta nähdä, että minä uskon, että selviän tästä, vaikka sen hetkinen tilanne kertoi muuta.
Itseluottamukseni oli kärsinyt aikamoisen kolauksen. Pikkuhiljaa keräilin elämäni sirpaleita ja olin vielä toipumisvaiheessa, kun tuli eteen uusi haaste. Jouduin tekemään uusia valintoja, joilla oli iso merkitys tulevaisuudessa. Tuskailin tämän valinnan kanssa pompotellen eri vaihtoehtoja soittaen välillä hyvälle ystävälle kuunnellen hänen mielipidettään. Itseluottamukseni oli kärsinyt sen verran kovan kolauksen, että oli vaikea tehdä päätöstä. Ystävälläni oli ollut vuosi sitten samanlainen asia ratkaistavana ja se helpotti omaa päätöksentekoa. Hänkin oli selvinnyt siitä.
Olen onnellinen, että olen saanut tehtyä elämäni kaksi ehkä suurinta päätöstä. Olen ylpeä itsestäni, koska tiedän kuinka vaikeita päätöksiä ne olivat. Olen luottavainen elämän suhteen ja tiedän, että jos joudun umpikujaan tai teen vääriä valintoja, voin aloittaa alusta. Tämä on minun elämäni ja vain minä voi siitä päättää. Jos haaveilee muutoksesta on jo muutoksen kynnyksellä. Mielestäni juuri elämän kriiseissä korostuu se, että onko sinulla postiivinen vai negatiivinen elämän asenne. Voitko kaikesta vastoinkäymisistä huolimatta säilyttää luottavaisen elämänasenteen, jossa voit todeta, että en tuhoutunutkaan, vaan elämä kantaa sittenkin.
t: Tunnetaito-valmentajasi Päivi Myllykangas